sunnuntai 15. joulukuuta 2013

SK Vuokselaiset edustivat sinivalkoisissa Ylläksen maailmancupissa



Maailmancup kauden avaus Ylläksellä

Noni..nyt on maailmancup avattu Ylläksellä. Kisaviikkoon mahtui kaikenlaista tunteita nostattavaa tapahtumaa. Päällimmäisenä mieleen jäi avauskilpailu ja sen hylkääminen emittagien toimimattomuuden vuoksi. Odotukset sille, että maailmancupin avaus tapahtuu Suomessa olivat hieman korkeammalla, kuin mitä paikan päällä vastaan tuli. Pitää kuitenkin huomioida, että järjestysorganisaatio on pitkälti sama kuin millä ensilumen kisoja pyöritetään, jolloin ensilumen kisat ja maailmancup yhdessä ovat ehkä liikaa pienelle porukalle.

Avauspäivän keskimatka yhteislähdöllä olisi tuonut suomalaisittain sekä naisissa että miehissä useamman top 10 sijoituksen, ja joukossa olisi ollut muutama vuoksen värejä edustava. Kisan hylkääminen oli kuitenkin oikea päätös ainakin omasta puolesta puhuessani. Ja saatiinpahan seuraavalle päivälle uutuuttaan kiiltävät uudet emittagit, jotka ainakin loppuviikon toimivat ongelmitta.

Marjut Turunen virittää karttaa toiselle osuudelle.
Parisprintti sujui suomalaisittain varsin hyvin; Milka ja Staffan voittivat, mutta myös muut suomen joukkueet esittivät hyviä suorituksia, sekä kansallisen ryhmän joukkueet. Vuokselaisittain hyvää vauhtia väläyttelivät Simo, Lauri ja myös Anni;) Allekirjoittanut teki heti alkuun typerän virheen, mutta loppua kohden vauhti parani.

Pitkämatka oli vauhdikas yhteislähtökilpailu, jossa sattui ja tapahtui. Pitkänmatkan kisassa oli havaittavissa suomalaisittain pientä kolarointia, mutta myös pitkänmatkan luonne osoittautui merkitykselliseksi. Suksen vaihto ei ollut mahdollista, jolloin on harmillista myöntää, että jäimme suksella hieman muille maille.  Aikaerot kärkeen eivät olleet kovin suuria, mutta riittäviä kuitenkin.

Keskimatkan uusinta toteutettiin yhteislähdön sijaan väliaikalähdöllä ja perhoshajonnalla. Naisten osalta kisa näytti hieman miehiä paremmalta tuloksia katsellen, mutta myös meillä oli parannettavaa. Pakkanen alkoi jo väläyttelemään tuloaan, mikä voimakkaammin tuntui sprintin kilpailupäivänä.

Tuomas Kotro ja Ylläksen hulppeat maisemat.
Sprintissä alkoi jo näkymään viikon kisarupeama, ja se alkoi heijastumaan hiihtovauhtiin. Pakkasella oli myöt omat vaikutuksensa; tuntui aika nihkeältä ja muistoksi sai pieniä paleltumia. Ylläksellä viisi kilpailua perättäisinä päivinä, ja usealla oli pohjalla vielä Kiirunan kaksi kilpailua, jolloin seitsemän kisaa yhdeksään päivään on aika kova koitos heti alkukaudesta.

Maailmancupin avaus näytti, että oikeaan suuntaan olla menossa, mutta lumi- ja karttaharjoittelua tarvitaan vielä lisää. Joululomalla on hyvin aikaa treenata, niin vuoden vaihteen jälkeen palataan taas entistä vahvempina takaisin, kunhan lumiolosuhteet vakiintuisivat.

Tulokset voi käydä katsomassa ensilumenrastien sivujen kautta, jos niitä ei vielä tiedä;)

Ensilumenrastien tulossivu löytyy tämän linkin takaa:

http://ensilumenrastit.fi/results/

 

-Marjut