tiistai 13. kesäkuuta 2017

Leimaus-leiri 2017

Leimausleiri kokoaa 8-18- vuotiaat suunnistajat neljän päivän ajaksi suunnistamaan ja pitämään hauskaa yhdessä. Leiriä on järjestetty vuodesta 1995 lähtien joka toinen vuosi, 2010 vuodesta eteenpäin joka vuosi ja vuodesta 2012 lähtien osallistujien yläikäraja on ollut 18-vuotta. Joten Leimausleirejä on ollut yhteensä jo 16. Tänä vuonna leiri järjestettiin Kuortaneen urheiluopistolla, 2018 Leimausleiri järjestetään Lohjan kisakalliolla ja 2019 Imatran kylpylän maastoissa. Leirin osallistujamäärät ovat vaihdelleet yleensä 700 ja 1600 osallistujan välillä.  Tänä vuonna osallistujia oli huimat 2200! Tälle leirille SK Vuoksesta lähti vain kymmenen suunnistajaa ja kolme huoltajaa.

Ensimmäinen päivä:


Maanantaina 5.6 lähdimme Joutsenon Kullervon ja Lappeen Riennon kanssa yhteiskyydillä kohti Kuortanetta. Saavuimme urheiluopistolle ja majoituimme huoneisiimme. Ensimmäinen harjoitus oli kuminauhajumppa, jossa tehtiin erilaisia lihaskestävyys harjoitteita, sen jälkeen oli lyhyt suunnistus harjoitus jonka jälkeen mentiin syömään. Ruoan jälkeen oli vapaa-aikaa ja sen jälkeen oli avajaismarssi, jonka jälkeen oli iltasprintti, jonka aikana satoi.

Toinen päivä:

Toisena päivänä aamiainen alkoi kello 7.30, joten täytyi herätä aikaisin. Sen jälkeen lähdettiin bussilla Oijoosvuorelle. Kun harjoitus oli tehty, mentiin bussilla takaisin opistolle syömään lounasta. Lounaan jälkeen oli lyhyt vapaa-aika, jonka jälkeen lähdettiin taas bussilla harjoitukseen, tällä kertaa Rumavuorelle. Ja taas kun harjoitus oli tehty, niin kasattiin seura ja lähdettiin bussilla opistolle syömään ja uimaan. Illalla oli vielä vapaa-aikaa, jolloin me, nuoriso kävimme telinevoimistelusalissa purkamassa ylimääräistä energiaa. Sitten täytyi mennä nukkumaan.

Kolmas päivä:

Kolmannen päivän aamiainen oli myöhemmin kuin edellisenä päivänä, kahdeksalta. Lähtö Jokikallioille bussilla oli kello 9.45. Harjoituksen jälkeen tultiin takaisin opistolle bussilla. Toinen harjoitus oli käyräharjoitus Kainuunvuorella, ja sinnekin mentiin bussilla. Käyräharjoituksessa ei ollut siimaria, joten myös RR ja TR tasotkin suunnistivat suoraa. Käyräharjoituksesta isommat suunnistajat tulivat ennen RR ja TR tasojen suunnistajia. Opistolla muidenkin tultua melkein kaikki menivät uimaan, mutta Aurin, Maijan ja Oonan sukkien ja kenkien pesuoperaatio siirtyi vesisodasta vaatteet päällä uimiseen. Sinä päivänä oli myös PRO tasojen henkilökohtainen kilpailu. Siinä SK Vuoksen Markus Parviainen sijoittui hienosti neljänneksi. Illemmalla oli säbäfinaalit, leiridisco ja runsaasti vapaa-aikaa. Hiljaisuus oli kello 23.00.

Viimeinen päivä:

Viimeisen päivän aamiainen oli kello 8.00. Aamiaisen jälkeen oli pakkaus ja valmistautuminen leiriviestiin, jossa SK Vuoksella oli kaksi joukkuetta. Viesti alkoi yhteislähdöllä Taso 2 suunnistajien johdolla, SK Vuoksen joukkueista he olivat Auri Välimaa (joukkue 1) ja Oona Tonder (joukkue 2). Rastilla 5 oli ollut ruuhkaa, ja tytöt olivat joutuneet odottamaan omaa vuoroaan, mutta tulivat silti vaihtoon täysin samaan aikaan. Toisella osuudella joukkueesta 1 juoksivat Ilona Tonder (RR), Ella Keronen (TR) ja Maija Pajari (Taso 1). Toisesta joukkueesta juoksivat Kuusamon Eräveikoista Hannes (RR), Antti Pajari (TR) ja Essi Urpalainen (Taso 1). Heistä ensimmäisenä maaliin saapui Antti Pajari (joukkue 2) ja lähetti oman joukkueensa ankkurin matkaan, toisesta joukkueesta ensimmäisenä maaliin saapui Ella Keronen. Kolmatta osuutta juoksivat Pyry Eskelinen (joukkue 1) ja Lappeen Riennon Tinja (joukkue 2). Maaliin ensimmäisenä saapui kuitenkin joukkueen yksi Pyry Eskelinen. Viestin voittaja joukkue oli Espoon suunta 1, toinen oli Lynx 2 ja kolmas oli Kymin suunnistajat 1. Leiriviestin jälkeen syötiin ja lähdettiin kotiin päin.

leirimuistot kirjoittaneet Maija Pajari ja Oona Tonder