tiistai 22. syyskuuta 2015

Uusi lajivaltaus SK Vuoksen väreissä



Neea Pohjamo kuittasi SK Vuoksen historian ensimmäisen pyöräsuunnistuksen SM-mitalin Porin Yyterissa käydyssä sprintin SM-kilpailuissa. Lisäksi viikkoa myöhemmin Neea juoksi hienosti 8. sijalle suunnistuksen SM-sprintissä Tampereen Epilässä ollen paras SK Vuokselainen.

Neea on SK Vuoksen nuori ja lupaava suunnistaja, jonka vapaa-aika kuluu tiiviisti urheilun parissa. Hän nimittäin harrastaa suunnistuksen ohella myös jääkiekkoa ja pelaa Imatran Ketterässä C-tytöissä maalivahtina. Jääkiekossa Neea kuuluu N16-tyttöjen maajoukkueen leiritysryhmään. Myös hiihto kuuluu talven ohjelmistoon harrastusmielessä. Lentävä reportteri haastatteli Neeaa hyvin sujuneen viikonlopun jälkeen.

Kuinka innostuit pyöräsuunnistuksesta? Mitä erityisominaisuuksia siinä vaaditaan?
Äiti ja isä ovat nuorempana harrastaneet pyöräsuunnistusta. Kun äidin kanssa olemme käyneet maastopyöräilemässä, kiinnostus heräsi myös pysua kohtaan. SM-keskimatka oli ensimmäinen pysu-kisa ja sprintti toinen. Olen käynyt kesällä maastopyöräilemässä ja katsonut pysun MM-kisojen GPS-seurantaan. Lisäksi kerran kävin Karhumäen maastossa tekemässä pysu-treenin, mutta aika vähäisellä harjoittelulla siis läksin kisoihin.
Suunnistus pysussa on hyvin samantapaista kuin hiihtosuunnistuksessa. Polkumerkinnät kuvasivat paljon enemmän kuin normaalissa suunnistuskartassa, sillä ne kertoivat myös ajokelpoisuutta ja vaikuttivat siten reitinvalintoihin. Sellaista hisutatsia pyöräsuunnistuksessa vaadittiin.

Neea voitokkaassa lähdössä, katse tarkasti kartassa.
Aiotko tulevaisuudessa panostaa pyöräsuunnistukseen vielä enemmän?
Tarkoitus on ensikesänä pyöräillä ja harjoitella pysua enemmän. Sivulajina se kuitenkin pysyy ainakin vielä.

Onko sprintti sinulle omin matka vai löytyykö lempimatka jostakin muualta?
Sprintistä tykkään kyllä, mutta en osaa sanoa onko se lempimatka. Tykkään kyllä pitkästäkin matkasta. Toisaalta sprintti on erilainen ja nopeatempoinen ja siinä on osattava reagoida nopeasti, mistä tykkään kyllä tosi paljon.

Kuinka suunnistuksen SM-sprintti sujui? Olisiko siellä ollut eväitä voittoon?
Juoksuvauhti ei riitä kärkeen. Muutama pieni virhe tuli, mutta vaikea sanoa kuinka korkealle olisin sijoittunut ilman niitä. Olen kyllä tyytyväinen suoritukseen joka tapauksessa, sprinttiharjoittelua on kuitenkin tullut aika vähän.

Mikä on vahvuutesi suunnistajana?
Juoksu ei ole heikkous, mutta ”juoksuradoilla” en ole parhaimmillani. Tarkkuutta vaativissa maastoissa ja pitkillä matkoilla, missä joutuu keskittymään kauan, olen yleensä parhaimmillani.

Harrastuksia ja lahjoja urheiluun tuntuu riittävän. Mikä sinusta isona tulee?
En tiedä vielä yhtään. Ehkä urheilun parista löytyy ammatti tulevaisuudessa, mutta hirveän vaikea sanoa. Yläasteen jälkeen haen todennäköisesti urheilulukioon, mutta päälajin valinta vaikuttaa sitten siihen minne haen.

Linkki pyöräsuunnistuksen tuloksiin: http://www.rastikarhut.fi/wordpress/
Linkki suunnistuksen SM-sprintin tuloksiin: http://www.epilanesa.net/kilpailut/sm-sprintti-2015/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti