keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Suunnistetaan - lumella tai ilman



Luontoäiti kurittaa Etelä- ja Keski-Suomen talviurheilukansaa isolla kädellä. Joulukuun alussa talven tulo näytti jo hetken aikaa hyvälle, mutta plusasteet ja vesisade sulattivat toiveet hyvästä alkutalvesta. Joutsenon hiihtosuunnistuskilpailut on jouduttu perumaan, joulu oli musta ja suksia on päässyt ulkoiluttamaan ainoastaan Imatran ensilumen ladulla. Onneksi edes siellä.

Nakkiensulatussuunnistusta.
Tilanne näyttää siis edelleen synkälle talviurheilijan silmin, mutta kesäsuunnistajille sulat tiet ja lumettomat metsät ovat mahdollistaneet hyvien jalkalenkkien ja jopa suunnistusharjoitusten teon vielä näin vuoden vaihteessakin. SK Vuoksen vuoden 2013 viimeinen suunnistusharjoitus pidettiin Tapaninpäivänä Teppanalassa noin 30 osanottajan voimin ”kinkunsulatussuunnistuksena”. Vuoden 2014 suunnistusharjoitukset pyörähtivät käyntiin tänään vuoden ensimmäisenä päivänä ”nakkien ja perunasalaatin sulatussuunnistuksena” Rautjärvellä. Näin joululoman aikaan, kun jumpat ja juoksusuorat ovat tauolla, suunnistusharjoitukset ovat tuoneet erinomaista vaihtelua harjoitteluun.
Samaan aikaan, kun kesäsuunnistajat ovat viritelleet kengännauhojaan kireälle, Kuusamossa hiihtosuunnistajat ovat päässeet nauttimaan lumesta ja urista. Kun Joutsenon kilpailujen perumisen myötä aikuisten maailmancupin ja nuorten maaottelun katsastuskilpailut siirtyivät Alatornioon, moni edustusryhmään aikova otti suunnaksi Kuusamon. Erä-Veikkojen Aikion perhe on tehnyt valtavan työn järjestämällä hisuleiriviikon ja osanottajia on ollut joululoman ansiosta oikein mukavasti. Tänään järjestetyssä yhteislähtöharjoituksessa viivalla oli pienten kansallisten verran osanottajia. Iso kiitos ja kumarrus kuusamolaisille!
Henri Kuusamon lumisilla urilla.

Lumisin terveisin,
Anni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti